Sääksi (Pandion haliaetus) on suuri päiväpetolintu. Suomessa sääksen pesimäaikainen levinneisyys ulottuu laajalti kautta maan. Pesintä alkaa huhtikuussa ja elokuussa sääkset lähtevät taas jokavuotiselle muuttomatkalleen, joka suuntautuu enimmäkseen Länsi-Afrikkaan.

Vaikka sääksen ruokavalio koostuu yksinomaan kalasta, sen pesä sijaitsee usein melko kaukana vesistöistä. Elinympäristöksi kelpaavat monenlaiset paikat avosoilta talousmetsiin. Tärkeimmät pesintäpaikan valintaan liittyvät tekijät ovat sopiva pesäpuu ja rauhallinen ympäristö. Sääksi edellyttää hyvää näkyväisyyttä joka suuntaan. Lintu rakentaa pesänsä aina puun korkeimpaan oksanhankaan. Tasalatvaiset, vanhat ja vahvaoksaiset männyt ovat tyypillisimpiä sääksen pesäpaikkoja. Samaa pesää käytetään useita, jopa kymmeniä vuosia. Sääksen pesäpuut ovat lakisääteisesti suojeltuja riippumatta siitä, onko pesä asuttu vai ei.

Sääksi kelpuuttaa mielellään myös tekopesät. Nykyisin huomattava osa Suomessa pesivistä sääksistä käyttää tekopesiä, puuhun rakennettuja lavoja. Nämä ovat yleensä lintuharrastajien maanomistajien luvalla rakentamia. On tärkeää, että tekopesä sijoitetaan siten, että se vastaa linnun luontaisiin pesäpaikkavaatimuksiin ja että ympäröivän alueen metsätalous ja muu maankäyttö voidaan sovittaa yhteen sääksen elinympäristövaatimusten kanssa.

Metsätaloudessa noudatetaan erityisohjeita kun toimitaan sääksen pesien läheisyydessä. Hakkuut ja metsänhoitotyöt ajoitetaan häiriön välttämiseksi pesimäkauden ulkopuolelle, syyskuun ja maaliskuun väliselle ajalle. Pesäpuun välittömässä läheisyydessä ei tule tehdä avohakkuita, sillä tämä altistaa pesäpuun tuulituhoille. Pesäpuun ympärille jätetään siksi suojaavaa puustoa. Toisaalta jos pesää ympäröivät puu kasvavat liian korkeiksi, hylkää sääksi herkästi tällaisen pesäpaikan. Tässä tapauksessa yläharvennus pesäpuun ympärillä on suositeltavaa, jotta tila pysyy avoimena.

Sääksi on hyvä esimerkki siitä, kuinka oikeanlaisilla suojelukeinoilla ja yhteistyössä eri osapuolten välillä saadaan suotuisaa kehitystä aikaan. 1900-luvun alkupuoliskolla sääksi oli Suomessa sukupuuton partaalla. Suomen lajien uusimman uhanlaisarvion mukaan sääksi on luokiteltu elinvoimaiseksi. Tämä tulos on saavutettu aktiivisella suojelutyöllä.