Palohanke

Metsäpalot ovat osa boreaalisten metsien luontaista kiertoa. Lähes kaikki Suomen metsät ovat palaneet jossain vaiheessa historiaansa, useimmiten moneen kertaan. Metsäpalo on häiriö, joka käynnistää uuden metsikön sukkession alusta. Nykyisen hyvän palontorjunnan ansiosta metsäpaloja esiintyy huomattavan vähän. Tämä on tietysti hyvä asia metsäomaisuuden, turvallisuuden ja ilmaston kannalta. Samalla palanutta puuta tarvitseva eliölajisto on kuitenkin taantunut.

Kontrolloidulla tulen käytöllä voidaan turvallisesti lisätä metsäluonnon monimuotoisuutta. Metsänhoidollisesti kulotuksilla on myös kasvupaikan ravinnetaloutta ja siten puuston kasvua parantava vaikutus. Talousmetsissä tulen käyttö ajoitetaan metsikön päätehakkuun jälkeen, osaksi metsänuudistamistoimenpiteitä. Säästöpuuryhmien poltot ja harjujen paahderinteiden kulotukset ovat luonnonhoidollisia polttoja, joilla voidaan luoda paloelinympäristöjä. Metsänhoidollinen uudistusalan kulotus on toimenpide, jossa yhdistyvät maanmuokkauksen ja luonnonhoidon tavoitteet. Suojelumetsien tarkoin valituilla kohteilla voidaan tehdä ennallistavia pystypuuston polttoja.

Sopivien kohteiden valintaan vaikuttaa niiden sijaintipaikka. Paloturvallisuuden kannalta poltettavan kohteen pitää olla sellainen, jossa tuli voidaan hallita. Poltot ajoitetaan siten, että säätila ja kosteusolosuhteet ovat suotuisia. Liian kuivissa olosuhteissa tai tuulisella säällä ei polttoja voida tehdä palon leviämisriskin vuoksi ja toisaalta liian kosteissa oloissa poltto ei onnistu.

Tulen käytön vaikutus kohteen lajistoon näkyy hyvin nopeasti polttojen jälkeen. Palaneesta puusta riippuvainen lajisto on leviämiskykyistä, sillä se on sopeutunut luonnostaan satunnaisesti tarjolle tuleviin elinympäristöihin. Ensimmäisinä paikalle ehtivät usein kaskikeijut (Phryganophilus ruficollis) ja kulokauniaiset (Melanophila acuminate), joita voidaan tavata polttokohteella vielä savun noustessa. Nämä kovakuoriaiset aistivat metsäpalon tuottamaa lämpöä ja savua ja osaavat sen perusteella löytää tuoreen paloalueen jopa 100 kilometrin päästä. Polttoa seuraavana vuonna paikalta voidaan löytää palanutta puuta lahottavaa sienilajistoa ja pintakasvillisuus kukoistaa maaperän siemenvarastojen aukeamisen seurauksena. Joidenkin kasvien, kuten huhtakurjenpolven (Geranium bohemicum), siemenet vaativat itääkseen voimakkaan lämpökäsittelyn.

Poltot vaativat hyvää suunnittelua ja eri tahojen välistä yhteistyötä. Onnistunut ja turvallinen työ toteutetaan maanomistajien, metsäammattilaisten, paikallisten vapaaehtoisten ja pelastuslaitoksen yhteistoimintana. Luonnonhoidolliset poltot ja kulotukset ovat ihmisiä kiinnostavia tapahtumia, joissa yhdessä tekemisen henki on usein korkealla.