Lähteellä tarkoitetaan kohdetta, jossa pohjavesi purkautuu maaperästä maan pinnalle. Lähteitä muodostuu paikkoihin, joissa maanpinta ja pohjaveden pinta ovat lähellä toisiaan, kuten harjujen alarinteisiin ja soiden reunoihin.

Lähteitä on olemassa monta eri tyyppiä. Allikkolähteissä veden purkautumispaikkaan muodostuu avovesipintainen lähdeallas, kun taas purolähteissä maanpinnalle nouseva vesi lähtee suoraan virtaamaan purona. Tihkupinnat puolestaan ovat kohteita, joissa selvää avovesipintaa ei ole vaan pohjavesivaikutus muodostaa märän kasvipeitteisen hetteikön. Suomesta on kartoitettu kymmeniä tuhansia lähteitä. Kaikkia lähteitä ei ole vielä paikallistettu.

Lähteillä on erityiset, muusta metsäluonnosta poikkeavat olosuhteet. Maasta nouseva pohjavesi pitää lähteen usein sulana läpi talven ja toisaalta kesällä lähteet pysyvät viileinä. Lähteet tarjoavat elinympäristön mm. sellaisille lajeille, jotka eivät siedä veden jäätymistä ja maaperän routaantumista.

Lähteet vaikuttavat myös lähiympäristönsä kosteus- ja lämpöolosuhteisiin, mikä näkyy puuston ja muun kasvillisuuden rakenteessa lähteen ympärillä. Monesti lähteiden yhteyteen muodostuu veden vaikutuksesta pienialainen korpi. Erityisten olosuhteidensa vuoksi lähteet ja niiden lähiympäristöt tarjoavat elinympäristöjä lajeille, jotka eivät viihdy muualla metsissä. Lähteet ovat siksi monimuotoisuuden kannalta tärkeitä kohteita.

Lähteet ja niiden lähiympäristöt on suojeltu, joten ne jätetään metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle. Näin toimien turvataan paitsi luonnon monimuotoisuutta, myös pohjaveden laatua. Luonnontilaltaan heikentyneitä lähteitä voidaan myös kunnostaa palauttamalla niiden vesitaloutta kohti alkuperäistä tilaa.